Uutiset
Keski-Suomen Näkövammaiset ry:n hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2012 valittiin Mauno Sirviö.
Hallituksen jäseniksi vuosille 2012-2013 valittiin Matti
Mäkelä ja Martta Kinnunen. Kolmas hallituspaikka ratkaistiin
arvalla saman äänimäärän saaneiden Ritva
Mäkiön ja Seppo Kovasen kesken. Ritva Mäkiö tuli
valituksi. Pertti Puurusen tilalle vuodeksi 2012 (yksivuotiskaudeksi)
valittiin Seppo Kovanen. Sekä varajäseniksi Timo Weide ja
Riikka Kannisto.
Kiitokset kokoukseen osallistujille ja järjestäjille arvokkaasta työpanoksesta!
Keski-Suomen Näkövammaiset ry:n hallitus muisti
syyskokouksessaan 26.11.2011 seuraavia henkilöitä
ansiomerkein, arvonimin ja ansiomitalein.
1.Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton kultaisen ansiomitalin sai
Näkövammaisten keskusliiton Keski- Suomen aluesihteeri Leena
Pihlainen.
Perusteluja:
Aluesihteeri Leena Pihlainen on tehnyt pitkäjänteisesti
työtä keskisuomalaisten näkövammaisten
hyväksi. Työ on ollut laaja-alaista yksittäisten
näkövammaisten ohjaamista, tukemista ja neuvomista
kotikäynneillä ja vastaanotolla, näkövammaisten
kurssien ja tapahtumien järjestämistä, alueellisten
näkövammaisten kerhojen toiminnan tukemista, tiedotus- ja
koulutustoimintaa opiskelu- ja työelämän suuntaan
sekä yhteistyötä eri viranomaistahojen ja kolmannen
sektorin työntekijöiden kanssa.
Leena Pihlaisella on vankka näkövammaisten
arkielämän tuntemus. Hän on ottanut todesta
yksittäisen näkövammaisen ahdingon erilaisissa
elämän kriisitilanteissa ja järjestänyt monenlaista
tukea. Esimerkiksi alueen sokeiden nuorten aikuisten eteen hän on
tehnyt paljon. Hän on järjestänyt monenlaista toimintaa
ja tukenut heitä myös yksilöllisesti. Toiminnallaan
hän on pyrkinyt ehkäisemään helposti tapahtuvaa
syrjäytymistä ja rohkaisemaan aktiiviseen toimintaan ja
työllistymiseen. Leena Pihlaisen vahvuuksia tietopuolisen
osaamisen lisäksi ovat vankka Keski-Suomen alueen tuntemus,
hyvät yhteistyö- ja verkostotyötaidot, realistisuus
ongelmatilanteissa, ongelmien ratkaisukyky ja
viivyttelemättömyys asioiden hoidossa.
2.Näkövammaisten keskusliiton Hopeisen ansiomerkin sai kuntoutusohjaaja Oili Pekkarinen:
Perusteluja:
Oili Pekkarinen on toiminut Keski-Suomen keskussairaalan
näkövammaisten aikuisten kuntoutusohjaajana 6.8.1991 alkaen
tähän päivään yhtäjaksoisesti ja edelleen.
Oili Pekkarinen on koulutukseltaan terveydenhoitaja. Tätä
ennen hän on ollut työssä mm. Jyväskylän
Näkövammaisten koululla terveydenhoitajana. Hän on
luotettava ja sanojensa mittainen ja hänen apuunsa voi aina
luottaa. Ahkerana ja periksi antamattomana sekä lupauksensa
pitävänä työntekijänä, Oili Pekkarinen on
keskisuomalaiselle näkövammaiselle korvaamaton apu.
3.Näkövammaisten keskusliiton pronssisen ansiomerkin sai
kuntayhteyshenkilö ja kerhonvetäjä Airi Lehtinen:
Perusteluja:
Airi Lehtinen on toiminut Karstulan näkö- ja kuulovammaisten
kerhonohjaajana vuodesta 2000 lähtien, siis jo yksitoista vuotta.
Myös Karstulan kuntayhteyshenkilönä hän on toiminut
kymmenen vuotta.
Airi Lehtinen on tehnyt tätä työtä hyvin
kokonaisvaltaisesti selkeästi yli sen, mitä
palkkatyöntekijän pitäisi. Hän on tuonut
ihmisiä leireille, retkille ja kirkkopyhiin välillä aika
suurtakin vaivaa nähden. Hän on ollut
päivätoiminnan säilyttämisen vahva puolestapuhuja,
Airi Lehtinen on myös erittäin taitava
käsistään ja on teettänyt päivätoiminnan
asiakkailla laadukkaita käsitöitä. Ihmistä
arvostava asenne on ollut erityisen arvokas asia. Itseään
hän ei ole tuonut esille edes tarpeeksi saati sitten liikaa.
4.Vuoden Yrjö
Vuoden Yrjö arvonimi on peruja yhdistyksen pitkäaikaisen
puheenjohtajan, edesmenneen Yrjö Savolaisen nimestä.
Valintaperusteena on merkittävä, pitkäaikainen työ
näkövammaisten hyväksi.
Tänä vuonna vuoden Yrjön arvonimen sai Liisa Kiivanen Petäjävedeltä.
Perusteluina muun muassa seuraavaa: Liisa Kiivanen on 20 vuotta tehnyt
vapaaehtoistyötä näkövammaisten hyväksi.
Hän on aina pyydettäessä valmis tulemaan
kerhonvetäjäksi, auttamaan leireille, talkoisiin,
askarteluohjaajaksi, ulkoilu- ja tarjoiluavuksi ja avuksi monissa
muissa asioissa. Liisa on todella lämmin, auttavainen ja kaikki
huomioon ottava henkilö ja hän on toiminut vapaaehtoisena
aikaa ja vaivojaan säästämättä.